Siirry suoraan sisältöön

Puhdasta ja pidempään säilyvää ruokaa

Muovipakkauksissa elintarvikkeet säilyvät pidempään, minkä ansiosta hävikki pysyy kurissa. Tarkoituksenmukaiset pakkaukset varmistavat, että saamme puhdasta ja turvallista ruokaa joka päivä.

Muovilla on tärkeä merkitys elintarviketurvallisuudessa elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden pakkaamisessa: muovista valmistettu kestävä pakkaus suojaa tuotetta pilaantumiselta ja ulkoisilta haitoilta, kuten kolhuilta kuljetuksen aikana. Muovi siis vähentää ruokahävikkiä ja varmistaa elintarvikkeille pitkän käyttöajan. Kevyenä materiaalina muovi myös tehostaa kuljetuksia logistiikkaketjun eri vaiheissa. Nämä kaikki ovat luonnonvarojen säästämiseen tähtääviä asioita.

Muovipakkaus pitää hävikin kurissa.

Muovipakkauksella voidaan varmistaa, että elintarvikkeen tuotantoon käytetyt luonnonvarat hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Suomessa ruokahävikki tuottajalta kuluttajalle on noin 3 %, kun kehittyvissä maissa vastaava luku on jopa 50 % johtuen puutteellisista pakkauksista ja kylmäketjusta. Muovisen myyntipakkauksen osuus tuotannon energiankulutuksesta ja päästöistä on vain noin 2 %1. On hyvä pitää mielessä, että suurin osa kaikista elintarviketeollisuuden pakkauksista sisältää muovia jossain muodossa, esim. päällysteenä kartonkisissa nestepakkauksissa.

Muovinen elintarvikepakkaus on arjessamme myös turvallisuustekijä: se pitää bakteerit ja muut taudinaiheuttajat tehokkaasti poissa ruokatuotteesta. Muovi on hygieeninen materiaali, eikä siitä irtoa ruokaan hajuja tai makuja. Muovien käyttöä elintarvikepakkauksissa säädellään erittäin tiukasti ja yksityiskohtaisesti.

Lue lisää elintarvikemuoveista

Hävikillä on väliä!

Elintarvikkeen ilmastokuormitus on lähes aina korkeampi kuin sen pakkauksen. Käytännössä pienikin ruokahävikki voi aiheuttaa saman tai suuremman ympäristökuorman kuin tuotteen pakkaus:

Jos yhdeksän leipäpalan paketista heittää pilaantumisen vuoksi puolikkaan leivän pois, aiheuttaa se saman ympäristökuorman kuin koko muovinen paketti.

Jos 300 gramman kinkkupaketista pilaantuu yksi siivu, vastaa se koko paketin valmistamisen ja jätehuollon aiheuttamaa kuormitusta.

Ruoka

Muovipakkauksen ansiosta ruoka säilyy pidempään ja hävikki pysyy kurissa. Saamme puhdasta ja turvallista ruokaa joka päivä.

Energia

Muovi on energiantuotannon ja sen siirtämisen edellytys. Sähkö ja lämpö ovat riippuvaisia eristävästä muovista.

Terveys

Muovi mahdollistaa modernin ja toimivan terveydenhuollon. Kertakäyttöiset muovit edistävät mm. potilasturvallisuutta.

Turvallisuus

Muovi on korvaamattomassa roolissa jokapäiväisen turvallisuutemme kannalta. Esimerkiksi useimmat liikenteen ja kodin turvalaitteet on valmistettu muovista.

Vesi

Muovi on yleinen materiaali vesi- ja viemäriverkostoissa. Muovi tuo koteihimme puhdasta vettä ja ohjaa likaveden turvallisesti käsittelyyn.

Nyt tutkitaan muovia!

Videosarja tuo esiin muovialan asiantuntijoiden näkemyksiä paljon keskustelua herättävästä materiaalista sekä sen tulevaisuuden näkymistä.

Muovit ja turvallisuus

Muovit ja turvallisuus

Uudet muovit

Uudet muovit

Muovit ja terveys

Muovit ja terveys

Kestävä suunnittelu

Kestävä suunnittelu